top of page

Tervehdys!

Olen Heikki, taiteilija, graafinen suunnittelija ja kuvittaja valmiina uusiin haasteisiin!

​

Taiteen, tieteiden, mytologian ja historian maailma on kiehtonut minua lapsesta asti. Niin kauan kuin muistini kantaa, on kynä pysynyt kädessäni ja jättänyt paperille merkkinsä - oli kyse sitten piirroksista tai kirjoitetuista tarinoista.

​

Olen visionääri, jonka kynästä lähtee mielikuvituksellinen kirjo erilaisia tyylejä teknistä taitoa unohtamatta. Piirtäminen on aina ollut minulle ominainen tapa ilmaista itseäni, mutta oli kyseessä sivellin, kamera tai vaikkapa piirtotaso, pysyvät ne yhtälailla laadusta tinkimättä hyppysissä.

​

Tekemäni työn jäljestä olen erityisen tarkka. Olen myös innokas kehittämään itseäni ja inspiroitumaan. Pystyn herättämään kuvitukset ja designit eloon, oli kyse sitten digitaalisesta taiteesta, perinteisestä maalaus- tai piirustustaiteesta tai valokuvauksesta, puhumattakaan kuvankäsittelystä.

 

Haluaisitko sinä kuvituksen, konseptin, idean tai jonkin muun designin toteutettua uniikilla ja luovalla tavalla? Ota ihmeessä yhteyttä!

random1.png
signed.png
bottom of page